Tylypahkan noitien ja velhojen koulu (engl. Hogwarts School of Witchcraft and Wizardry) on kuvitteellinen taikuuden sisäoppilaitos, joka on J. K. Rowlingin luoman Harry Potter -kirjasarjan päätapahtumapaikka. Tylypahka on noin 900-luvulla vuoren huipulle, vuorten keskelle ja järven rannalle Skotlantiin rakennettu linna. Linnan maa-alueet ovat laajat ja ne rajoittuvat Kiellettyyn metsään sekä Tylyahon velhokylään.

Tylypahkaan pääsee Tylypahkan pikajunalla, joka lähtee Lontoon King's Crossin rautatieaseman laiturilta 9 ja kolme neljännestä, joka vuosi tasan klo 11. Ilmiintyminen ei ole Tylypahkan koulun alueella mahdollista, vaikka aikuiset velhot ja noidat saapuvatkin Tylypahkaan myös muilla keinoilla kuin junalla. Koululla on vahvat taikasuojaukset ympärillään, jotta jästit eli ei-taikovat ihmiset pysyisivät poissa. Jästit näkevät koulun paikalla vain vanhan ja homeisen linnanraunion, jossa on vaarasta varoittava kyltti. Sähkölaitteet eivät toimi Tylypahkan mailla, koska ilmassa on liikaa taikuutta.

Tylypahkan motto on "Draco dormiens nunquam titillandus", joka on latinaa ja tarkoittaa "Älä kutita nukkuvaa lohikäärmettä". Rowling on kertonut, että halusi Tylypahkan motosta käytännöllisen ohjenuoran, koska niin monilla todellisilla kouluilla on ylevän paatoksellisia mottoja kuten "Persevere" (suom. Pysy lujana) tai "Onwards and Upwards" (suom. Edemmäs ja ylemmäs).[1]

Muita suuria noitakouluja Euroopassa ovat ainakin Beauxbatons ja Durmstrang. Yhdysvalloissa toimii Salemin noitaopisto.[2]

Tylypahkan perustajat

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Godric Rohkelikko

Godric Rohkelikko (engl. Godric Gryffindor) on yksi Tylypahkan perustajista. Hän arvosti oppilaissaan rohkeutta, ja siksi kaikki Rohkelikko-tuvan jäsenet ovat rohkeita ja urhollisia. Hän oli alkuaan Salazar Luihuisen hyvä ystävä, mutta myöhemmin heidän välinsä rikkoontuivat. Tästä syystä Luihuisen ja Rohkelikon tuvat ovat vieläkin huonoissa väleissä.

Rohkelikko jätti koulun rehtorien huostaan kaksi muistoesinettä: velhonhattunsa, jonka hän määräsi toimimaan oppilaat tupiin jakavana lajitteluhattuna, sekä hopeisen, kulta- ja rubiinikahvaisen, basiliskin myrkyllä karkaistun maahisten tekemän miekkansa. Tällä myrkyllä Harry Potter surmaa basiliskin. Myöhemmin Harry perii miekan, mutta Rufus Rymistyir ei anna sitä Harrylle. Harry saa miekan kuitenkin käsiinsä.

Rowena Korpinkynsi

Rowena Korpinkynsi (engl. Rowena Ravenclaw) on Korpinkynnen tuvan perustaja. Hän arvosti oppilaissaan eniten älykkyyttä, viisautta ja opinhalua. Tästä syystä hänen tupansa oppilailla on juuri näitä ominaisuuksia. Teoksessa Harry Potter ja kuoleman varjelukset selviää, että Rowenan tytär Helena on jäänyt Tylypahkaan aaveeksi. Rowena Korpinkynnen diadeemi on yksi lordi Voldemortin hirnyrkeistä. Harry Potter löytää sen tarvehuoneesta.

Helga Puuskupuh

Helga Puuskupuh (engl. Helga Hufflepuff) on Puuskupuh-tuvan perustaja, joka arvosti oppilaissaan ahkeruutta, reiluutta, uskollisuutta ja kiltteyttä. Hänen kultainen kuppinsa paljastuu teoksessa Harry Potter ja kuoleman varjelukset yhdeksi lordi Voldemortin hirnyrkeistä

 Salazar Luihuinen

Salazar Luihuinen (engl. Salazar Slytherin) on yksi Tylypahkan neljästä perustajasta. Hän perusti kouluun Luihuisten tuvan. Luihuisella oli harvinainen kyky puhua kärmeskieltä. Luihuinen ja Rohkelikko olivat ylimmät ystävykset ennen Tylypahkan perustamista. Koulua perustettaessa Salazar Luihuinen ei olisi halunnut päästää jästisyntyisiä velhoja lainkaan kouluun. Hän riitautui asiasta Rohkelikon tuvan perustajan, Godric Rohkelikon, kanssa niin pahasti, että lähti koulusta.

Ennen lähtöään Luihuinen rakensi Tylypahkan alle salaisuuksien kammion, jonne hän laittoi basiliskin, jättiläiskäärmeen. Basiliski tappoi "kuraverisiä" eli jästisyntyisiä velhoja ja noitia. Se täyttää ainoastaan Luihuisen perillisen, eli Tom Lomen Valedron (tunnetaan myös nimellä lordi Voldemort), käskyt. Basiliskin onnistui kuitenkin tappaa katseellaan vain kerran; ainoa uhri on eräässä Tylypahkan tyttöjen vessassa kummitteleva Murjottava Myrtti. Harry Potter surmaa basiliskin Rohkelikon miekalla kirjassa Harry Potter ja salaisuuksien kammio.

Luihuinen jätti jälkimaailmalle myös käärmeenmuotoisella nimikirjaimellaan koristellun kultaisen medaljongin. Medaljongia kantoi pitkään Kolkon suku, jotka olivat hänen viimeisiä jälkeläisiään. Merope Kolkko, suvun viimeinen nainen ja Voldemortin äiti, myi rahapulassaan medaljongin Borgin & Burkessille edullisesti. Monen mutkan jälkeen medaljonki päätyi Voldemortin haltuun, ja hän teki siitä hirnyrkin. Ron Weasley tuhoaa medaljongin Rohkelikon miekalla kirjassa Harry Potter ja kuoleman varjelukset.

 Tuvat

Kaikki kouluun saapuvat uudet oppilaat lajitellaan neljään tupaan, Rohkelikkoon, Luihuiseen, Korpinkynteen tai Puuskupuhiin. Lajittelun tekee loitsittu lajitteluhattu, joka kuului Godric Rohkelikolle. Eri tuvat kilpailevat joka lukuvuosi tupapokaalista, jonka voittaa eniten pisteitä kerännyt tupa. Pisteitä saadaan olemalla aktiivinen tunneilla ja onnistumalla haasteissa sekä myös huispausotteluista. Tupa menettää pisteitä, jos joku tupaan kuuluva rikkoo koulun sääntöjä.

 Tupakummitukset

 Harmaa Leidi

Harmaa Leidi (engl. The Grey Lady) on Korpinkynnen tupakummitus ja yhden Tylypahkan perustajista, Rowena Korpinkynnen tytär, Helena Korpinkynsi. Teoksessa Harry Potter ja kuoleman varjelukset kerrotaan Helenan vieneen äitinsä diadeemin, koska tahtoi tulla yhtä viisaaksi kuin tämä. Rowena lähetti tyttäreensä rakastuneen Verisen Paronin etsimään Helenaa. Tämä löysikin hänet, mutta kiivastuneena Paroni löi veitsen Helenan rintaan ja tämä kuoli. Huomattuaan mitä oli tehnyt Verinen Paroni surmasi itsensä ja on siitä lähtien kantanut kahleita katumuksen merkkinä.

Lihava Munkki

Lihava munkki (engl. Fat Friar) on Puuskupuhin kotikummitus. Hän on ystävällinen ja rauhallinen, ja uskoo myös, että räyhähenki Riesulle olisi syytä antaa uusi mahdollisuus käyttäytyä kunnolla, vaikka muut kummitukset ovat sitä mieltä että Riesu on saanut jo tarpeeksi monta mahdollisuutta.

 Melkein päätön Nick

Melkein päätön Nick (engl. Nearly Headless Nick) (k. 31. lokakuuta 1492)[3] on Harry Potter -kirjasarjan rohkelikkotornin tupakummitus. Hänen nimensä johtuu siitä, että hän on saanut kaulaansa 45 iskua tylpästä kirveestä, mutta homma oli ilmeisesti jäänyt vähän kesken, joten hänen päätään pitelee paikalla vain puoli tuumaa lihaa. Hän on kovin vaivaantunut asiasta: tämän vuoksi hän ei pääse mukaan muiden kummitusten "Päättömään jahtiin".

Melkein päättömän Nickin koko nimi on Sir. Nicholas De Mimsy-Porpington. Nick vietti 31. lokakuuta 1992 kuolemansa 500-vuotispäivää. Hän on Harry Potterin kanssa melko tuttavallisissa väleissä.

Melkein päätöntä Nickiä Harry Potter -elokuvissa näyttelee kuuluisa koomikko John Cleese.

 Verinen Paroni

Verinen Paroni (engl. Bloody Baron) on Luihuisten kotikummitus, joka on yltä päältä veressä. Verinen Paroni on ainut joka osaa pitää Riesun kurissa.

Teoksessa Harry Potter ja kuoleman varjelukset selviää, että paroni oli kiivaspäissään tappanut Helena Korpinkynnen eli Harmaan leidin, Korpinkynnen kotikummituksen ja huomattuaan tekonsa tehnyt raivopäissään harakirin. Tämän vuoksi Verinen Paroni raahaa mukanaan kalisevia kahleita ja valittaa yksinään tähtitieteen tornissa.

[muokkaa] Kouluun saapuminen

Tylypahkan pikajuna.

Tylypahkaan valitaan/kutsutaan opiskelemaan lapset, jotka ovat täyttäneet 11 vuotta viimeistään 1. syyskuuta mennessä, eli ennen kuin koulu alkaa. Loput syys-joulukuussa 11 vuotta täyttävät oppilaat valitaan vasta seuraavalle lukuvuodelle, kuten myös seuraavan vuoden tammi-elokuussa syntyneet.

 Tylypahkan pikajuna

Tylypahkan pikajuna (engl. Hogwarts Express) on vanhan höyryveturin voimin kulkeva juna, joka vie oppilaat Tylypahkan kouluun Lontoon King's Crossin asemalta. Juna lähtee joka vuosi 1. syyskuuta kello 11.00 laiturilta 9¾, jolle pääsee nojaamalla kaiteeseen laiturien 9 ja 10 välissä.

Saavuttuaan Tylyahon asemalle, ensimmäisen vuoden oppilaat matkustavat Tylypahkan linnaan järven halki veneillä riistanvartija Rubeus Hagridin johdolla. Vanhemmat oppilaat siirtyvät Tylypahkan linnaan thestralien vetämillä vaunuilla.

 

 Opiskelu

Koulu aloitetaan yhdentoista vuoden iässä ja sieltä valmistutaan 17-vuotiaana. Oppilaat asuvat noin neljän hengen ryhmissä makuusaleissa, joista on yhteys heidän tupansa oleskeluhuoneeseen. Päivät alkavat aamiaisella suuressa salissa, jossa oppilaat istuvat omien tupalaistensa kanssa pitkissä pöydissä. Tylypahkan koulussa käytetään koulupukuna mustaa, pitkää kaapua ja viittaa. Tylypahkassa on lähes 1000 oppilasta, jotka on jaettu eri tupiin lajitteluhatun avulla.

Lomia koulussa pidetään jouluna, ja pääsiäisenä, joskaan Rowling ei ole korostanut juhlan kristillistä merkitystä. Oppilaat voivat halutessaan viettää lomansa Tylypahkassa tai lähteä lomaksi koteihinsa. Kesäpäivänseisauksesta alkavan ja syyskuun alkuun kestävän kesäloman ajaksi oppilaat lähtevät koteihinsa.

Oppilaat voivat suorittaa viidentenä vuotena Velhomaailman Ihmeisiin Perehdyttävän -tutkinnon (V.I.P), jolloin kokeita suoritetaan pitkin päivää; teoriakokeet ovat aamupäivällä ja käytännön kokeet iltapäivällä, paitsi tähtitieteen käytännön osuus suoritetaan yöllä. Seitsemäntenä kouluvuonna suoritetaan Se Uskomattoman Paha Erittäin Raskas (S.U.P.E.R.) -tutkinto, jonka on kirjasarjan tapahtumien aikana päähahmoista suorittanut vain Percy Weasley. Kokeet arvioidaan kuuden arvosanan asteikolla, jossa paras on Upea ja huonoin Peikko.

 Opetettavat aineet

Ennustaminen

Ennustaminen on mahdollista valita valinnaisaineeksi 3. luokasta lähtien. Ennustamista opettaa Sibylla Punurmio sekä viidennestä kirjasta lähtien myös kentauri Firenze.

 Jästitieto

Jästitieto on valinnaisaine, jota opettaa Professori Burbage teokseen Harry Potter ja puoliverinen prinssi asti.

 Lentäminen

Lentämistä opetetaan ainoastaan 1. luokalla ja sitä opettaa Matami Huiski.

 Loitsut

Loitsuja opettaa professori Filius Lipetit, joka on myös korpinkynnen tuvan johtaja.

 Muinaiset riimut

Muinaiset riimut on valinnaisaine, jota opettaa professori Bathsheba Babbling.

 Muodonmuutokset

Muodonmuutoksia opettaa tylypahkan vararehtori professori Minerva McGarmiwa.

Numerologia

Numerologia on valinnaisaine, jota opettaa professori Septina Vektori.

 Suojautuminen pimeyden voimilta

Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja on vaihtunut joka vuosi. Teoksessa Harry Potter ja viisasten kivi pimeyden voimilta suojautumista opettaa Professori Orave. Toisessa kirjassa opettaja on Gilderoy Lockhart. Harryn kolmantena vuonna ainetta opettaa Remus Lupin.

Neljäntenä vuotena opettaja on Bartemius Kyyry Jr., joka esiintyy Alastor "Villisilmä" Vauhkomielen hahmona. Kyyry "opettaa" mm. oppilaita vastustamaan komennuskirousta, joka on yksi anteeksiantamattomista kirouksista.

Pimeyden voimilta suojautuminen on Harryn lempiaine ennen teosta Harry Potter ja Feeniksin kilta, jolloin professori Dolores Pimento, jota lähes kaikki oppilaat inhoavat, alkaa opettaa sitä.

Kuudenessa teoksessa professori Severus Kalkaros, joka on opettanut ennen taikajuomia, saa pimeyden voimilta suojautumisen opettajan tehtävän.

Viimeisessa kirjassa, Voldemortin ollessa vallassa, aine muuttuu pimeyden voimien käytöksi ja sitä opettaa kuolonsyöjä Amikus Carrow.

Taikajuomat

Taikajuomia (käytetään myös nimiä juomat tai liemet) opettaa professori Severus Kalkaros. Teoksesta Harry Potter ja puoliverinen prinssi eteenpäin professori Horatius Kuhnusarvio.

Taikaolentojen hoito

Taikaolentojen hoito (käytetään myös nimeä taikaeläinten hoito) on valinnaisaine, jota opettaa riistanvartija Rubeus Hagrid. Hagridin ollessa poissa ainetta opettaa sijaisopettaja Wilhelmina Matoisa-Lankku.

 Taikakausien historia

Taikuuden historiaa opettaa professori Cuthbert Binns, joka on ainoa haamuopettaja.

 Tähtitiede

Tähtitiedettä opettaa professori Aurora Sinistra.

 Yrttitieto

Yrttietietoa opettaa professori Pomona Verso,ja 19 vuotta myöhemmin professori Neville Longbottom[4]

 Henkilökunta

Pääartikkeli: Tylypahkan henkilökunta

Albus Dumbledore, Tylypahkan rehtori teoksesta Harry Potter ja Viisasten kivi teokseen Harry Potter ja puoliverinen prinssi, on vanhahko valkohiuksinen noin 115-vuotias mies. Hän näyttää aina tietävän, mitä koulussa tapahtuu, ja osoittaa erityistä mielenkiintoa Harry Potteria kohtaan. Hän ei toimi opetustehtävissä, mutta on aikaisemmin opettanut muodonmuutosta. Dumbledore oli ainoa velho, jota Lordi Voldemortin on sanottu pelkäävän. Tämä tekee koulusta turvapaikan oppilaille. Koulun johdossa on kaksitoista johtokunnan jäsentä, joilla on valta erottaa rehtori äänestämällä. Rehtori Dumbledore kuolee teoksessa Harry Potter ja puoliverinen prinssi.

Dumbledoren seuraaja on professori Minerva McGarmiwa, joka on ankara, mutta oikeudenmukainen iäkäs nainen. Hän opettaa muodonmuutoksia ja on Rohkelikkojen tuvan johtaja. Teoksessa Harry Potter ja kuoleman varjelukset koulun rehtorina on Severus Kalkaros, joka opetti aiemmin taikajuomia sekä pimeyden voimilta suojautumista. Kalkaros kuitenkin kuolee Tylypahkan taistelussa ja McGarmiwa palaa rehtorin virkaan. McGarmiwan oletettu seuraaja on professori Verso. Tylypahkassa työskentelee myös noin sata kotitonttua, kirjastonhoitaja Irma Prilli ja vahtimestari Argus Voro.

Koulun opettajat eli professorit, ovat kukin erikoistuneet tiettyyn aineeseen. Koululla on lisäksi terveydenhoitaja, Poppy Pomfrey.

Tylypahkan salaisuudet

 Salaisuuksien kammio

Salaisuuksien kammio (engl. Chamber of Secrets) on Salazar Luihuisen rakentama kammio Tylypahkan alla. Luihuinen laittoi kammioon basiliskin, jättiläiskäärmeen, joka tappoi "kuraverisiä" eli jästisyntyisiä velhoja ja noitia. Se täyttää ainoastaan Luihuisen perillisen, eli Tom Lomen Valedron (tunnetaan myös nimellä lordi Voldemort), käskyt. Basiliskin onnistui kuitenkin tappaa katseellaan vain kerran; ainoa uhri on eräässä Tylypahkan tyttöjen vessassa kummitteleva Murjottava Myrtti. Harry Potter surmaa basiliskin Rohkelikon miekalla kirjassa Harry Potter ja salaisuuksien kammio.

 Tarvehuone

Tarvehuone (engl. The Room of Requirement) on Tylypahkan seitsemännessä kerroksessa oleva salahuone, jonka sisäänkäynti sijaitsee vastapäätä Barnabas Bauka-Aivoa esittävää kuvakudosta. Huoneeseen pääsee kävelemällä kolmesti seinän ohi ajatellen samalla sitä, mitä todella tarvitsee, jolloin huoneen ovi ilmestyy seinään ja siellä on juuri se mitä etsijä tarvitsee. Huonetta ovat käyttäneet muun muassa Harry Potter ja hänen ystävänsä Albuksen Kaartin kokoontumishuoneena. Harrylle tarvehuoneesta kertoo kotitonttu Dobby, joka sanoo sitä myös tuleemeneehuoneeksi. Huone voi haluttaessa olla karttaamaton eli näkymätön Kelmien kartalla. Tarvehuone on tärkeässä osassa teoksen Harry Potter ja kuoleman varjelukset loppupuolella, kun Tylypahkasta evakuoidaan kaikki alaikäiset oppilaat.